
Kouvolan Pörssitapahtuma 2011
Pohjois-Kymen Osakesäästäjät, Kouvolan seudun kauppakamariosasto ja Kouvolan Nuorkauppakamari järjestivät historian ensimmäisen Kouvolan Pörssitapahtuman ke 28.9.2011 klo 18-20 Kouvola-talon Simelius-salissa.
Tapahtuman kutsu ja ohjelma
Tapahtumaan ilmoittautui yli 250 osakesijoittamisesta kiinnostunutta.
Kiitos esiintyjille ja yleisölle!
Tapahtuman pääesiintyjänä oli professori Jarmo Leppiniemi, joka on toiminut julkisuudessa vuosien ajan osakesijoittamisen puolestapuhujana. Lisäksi kuultiin pörssiyhtiö Orionin puheenvuoro.
Esitysten jälkeen oli kahvitarjoilu, jonka aikana oli mahdollisuus tutustua yhteistyökumppaneiden standeihin ja vaihtaa ajatuksia osakesijoittamisesta vapaamuotoisemmin. Kouvolan Nuorkauppakamari oli tapahtumassa mukana myös omalla standillaan esittelemässä toimintaansa.
Idea tapahtuman järjestämiseen syntyi, kun Pörssisäätiön pörssi-iltojen kiertuetta ei saatu toiveista huolimatta ulottumaan Kouvolaan saakka. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, on tapahtumasta tarkoituksena tehdä vuosittain toistuva.
Kouvolan Pörssitapahtuman 2011 yhteistyökumppaneina toimivat Nordea, Sampopankki, Osuuspankki ja Kopijyvä.
Lisätietoja IPP Satu Lepolalta.
Kuvia Kouvolan Pörssitapahtumasta 2011: