10.5.2019
Kaapo Karhu vai Helmi Hevonen edustamaan Eurooppaan – lapset pääsevät äänestämään omaa ehdokastaan Kouvolassa ja Iitissä Eurovaalien yhteydessä
Keskiviikkona alkavan EU-vaalien ennakkoäänestyksen rinnakkaistapahtumiin kuuluu tänä vuonna Lasten vaalit, joissa lapset pääsevät äänestämään fiktiivisten eläinhahmojen joukosta omaa ehdokastaan matkalle Eurooppaan. Lasten vaalien äänestyspisteitä löytyy eurovaalien aikana ainakin 40:tä kunnasta ympäri maata, joukossa myös Kouvola ja Iitti. Vaaleissa äänestyspisteet on sijoitettu lähelle virallisia äänestyspisteitä ja lapsi voi äänestää vanhemman tai muun aikuisen opastuksella. Kaikkien paikkakuntien lasten vaalien tulokset lasketaan yhteen ja voittaja julkistetaan varsinaista vaalipäivää seuraavalla viikolla. Voittavan hahmon terveiset viedään myös Euroopan parlamenttiin valittaville Suomen edustajille.
Tempauksen taustalla ovat Suomen Nuorkauppakamarit ry, Porin kaupunki ja Kuntaliitto. Idea vaaleihin on lähtöisin Porista, jossa lapset ovat päässeet äänestämään vuodesta 2017 lähtien. Tuolloin turhautunut äiti oli Facebook-päivityksessään tuskaillut sitä, ettei lapsi ollut saanut pudottaa äidin äänestyslipuketta vaaliuurnaan.
– Toivomme, että perheen pienimpien into päästä vaikuttamaan lapsille mieluisaan asiaan vetää mukanaan myös heidän vanhempansa käyttämään ääntään EU-vaaleissa, pohtii Suomen Nuorkauppakamareiden puheenjohtaja Ellimaija Ahonen.
Kouvolan Nuorkauppakamari järjestää Lasten vaalit Kouvolaan ja Iittiin yhteistyössä Kouvolan kaupungin, Kauppakeskus Veturin ja Iitin kunnan kanssa. Äänestämään pääsee EU-vaalien ennakkoäänestyksen aikana seuraavissa toimipisteissä: Iitin kunnantalon Yhteispalvelupiste Monitori, Kauppakeskus Veturi sekä Haanojan, Inkeroisten, Korian, Kuusankosken, Myllykosken ja Valkealan kirjastot.
- Haluamme olla paikallisesti mukana luomassa positiivista suhtautumista äänestämiseen ja mahdollistaa lapsille mukavan kokemuksen äänestämisen parissa. Tällä tavoin vaaleista ja äänestämisestä tulee koko perheen yhteinen tapahtuma, kertoo Kouvolan Nuorkauppakamarin puheenjohtaja ja Lasten vaalien paikallinen projektipäällikkö Essi Kortesalo.
Ehdokasasettelu ja kaikki äänestyspisteet löytyvät sivustolta www.lastenvaalit.fi.